PALKATON HARJOITTELU – EI REILUA KUMMALLEKAAN!
Työelämä on monimuotoista nykyään, sanotaan. Useilla näillä työnteon muodoilla on yhteistä se, ettei niistä makseta palkkaa. Esimerkiksi suuret kauppaketjut käyttävät mielihyvin ilmaisia harjoittelijoita. Harjoittelijoita ei pitäisi laskea työntekijävahvuuteen, vaan heidän kuuluisi olla täysin ylimääräisiä. Harjoittelijoilla kuitenkin teetetään aivan itsenäisesti tuottavaa työtä, joka muuten teetettäisiin omilla osa-aikaisilla työntekijöillä. Heitä siis käytetään ilmaistyövoimana.
Monella alalla miehitys on niin tiukka, että perehdyttäminen ei todellakaan käy oman työn ohessa. Harjoittelija tarvitsee hyvän perehdytyksen ja jatkuvaa opastusta: hänellä on oikeus siihen. Mitä arvelet, kuinka tervetulleeksi harjoittelija tuntee itsensä, jos hänen opastamiseensa ei ole varattu aikaa?
Joskus käy niinkin, että harjoittelijat ovat yksin töissä, vaikka niin ei saa olla. Olen myös kuullut työntelijöiden huokaisevan, että tulisivat jo ne harjoittelijat, emme muuten mitenkään saa uutta sesonkia esille. Kellä tämä työ teetettäisiin ilman harjoittelijoita? No omilla työntekijöillä tietysti, palkkaa vastaan!
Olen jo pitkään esittänyt työpari-mallia: kaupassa tämä onnistuisi luontevasti, jos halua löytyisi. Perehdyttävä kokenut myyjä kulkisi ns. käsi kädessä harjoittelijan kanssa. Työt tehtäisiin yhdessä, ja siinä samalla välittyisi valtava määrä tietoa ja osaamista, myös sitä niin sanottua hiljaista tietoa.
Harjoittelijoiden käyttö vie töitä ja toimeentuloa osa-aikaisilta työntekijöiltä, ja toisaalta kysyn, oppiiko ja hyötyykö harjoittelija harjoittelujaksostaan, jos hän puuhaa harjoitteluaikansa (ilmaiseksi!) yksin hyllyjen välissä, eikä kiireinen, kokenut myyjä ehdi opastaa häntä? Tämä ei ole reilua kellekään!